Forssa – puistojen kaupunki

Forssa on pieni ja viihtyisä kaupunki keskellä ei mitään, mutta keskellä kaikkea. Helsinki, Tampere ja Turku ovat kaikki noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä ja Hämeenlinna alle tunnin päässä.

Joillain opiskelijoilla on ollut ennakkoluuloja Forssasta, mutta jo lyhyen asumisen jälkeen kaikki ennakkoluulot ovat osoittautuneet vääriksi. Juuri Forssan rauhallisuus ja helppous ovat tehneet vaikutuksen tänne muuttaneisiin. FAMKO ry kannustaakin opiskelijoita tutkimaan kaupunkia, koska täältä löytyy jatkuvasti uusia aarteita.

Jos tykkäät ulkoilusta ja puistoista niin valinnanvaraa sinulla riittää. Forssasta nimittäin löytyy hurjat 110 puistoa ja tämä puistojen kokonaisuus on saavuttanut määritelmän Kansallinen kaupunkipuisto.

Kuten aiemmin on mainittu Forssan kampus sijaitsee vanhan kehräämön tiloissa. Kehräämön perusti vuonna 1847 Axel Wilhelm Wahren. Forssa alkoi kasvaa kehräämön ympärille ja kahdeksan vuotta myöhemmin puuvillakutomo aloitti toimintansa. Kehräämön ja kutomon välille avattiin Suomen ensimmäinen raitiovaunulinja ja tuota raidetta operoinut raitiovaunu onkin nähtävillä Forssan kirjaston edessä Kehräämöllä. Kankaiden tuotanto Forssassa on lakannut ja rakennukset ovat löytäneet uudet käyttötarkoitukset. Kehräämö on tärkeä sivistys keskittymä ja kutomon tiloissa toimii useita yrityksiä, joista isoimpana K-Citymarket.

<< Forssa ja vapaa-aika

Puistot ja luonto >>

%d bloggaajaa tykkää tästä: